Unelma onnesta: millainen on sinun näköisesi hyvä elämä?

mennessä | kesä 8, 2020 | Elämänmuutos | 0 Kommenttia

(Julkaisu sisältää mainoslinkkejä. Mainoslinkit merkitty *-merkillä)

Hyvä elämä ja unelma onnesta eivät helposti mahdu samaan lauseeseen koronan kanssa. Koronaepidemia on ollut monella tavalla raskas kokemus suurelle osalle maailman ihmisiä. Useimmille koronavirusepidemia seurauksineen on ollut myös omien arvojen kirkastamisen aikaa.

Kun läheisiä ei saa nähdä kasvotusten ja työt loppuvat tai siirtyvät kotitoimistolle, elämä yksinkertaistuu perusasioihin, kuten jatkuvasti läsnä olevaan perheeseen. Monien elämään astui lomautusten ja rajoitusten myötä myös huoli omasta ja perheen toimeentulosta. Asioita on ollut pakko laittaa tärkeysjärjestykseen.

Minulta korona vei kaksi kolmasosaa tuloista. Välillä mies joutuu ostamaan perheen ruoat, kun minun rahani menevät yritykseni ja omien laskujen maksuun.

Kun työrintamalla on ollut hiljaista, olen keskittynyt kunnolla televisiodokumentti- ja bloggausopintoihini. Elämä on aineellisesti aiempaa köyhempää, mutta vihdoinkin minulla on aikaa keskittyä opiskeluihin ja haluamiini asioihin.

Mitä korona on tuonut sinun arkeesi? Mitä uutta olet oppinut itsestäsi?

Miten korona muutti sinun elämässäi (Kuva: Shutterstock)

Miten korona muutti sinun elämääsi? Oletko viihtynyt kotona etätöissä tai lomautettuna? Ahdistaako paluu toimistoon ja normiarkeen vai odotatko sitä innokkaasti? Mitä hyvää epidemia on tuonut sinun arkeesi?

Minäkin olen tässä tilanteessa joutunut miettimään, millaisen työn ja elämän haluan ja millainen on minulle hyvä elämä. Haluanko uraputkeen, jossa voin ansaita paljon rahaa ja ostaa unelmieni omakotitalon vai nautiskelenko jatkossakin nykyisestä leppoisasta elämäntyylistäni kotitoimistoineen ja rauhallisine aamuineen?

Jos haluan tehdä myös televisiotyötä, on muistettava, että kilpailu alalla on kovaa ja työ projektiluonteista. Se ei välttämättä elätä minua, vaan on vain nykyisen työn mauste, josta tulee vain satunnaisia lisätuloja. Riittääkö se minulle?

Tosiasia on, että tässä iässä minun pitäisi olla työelämässä, jos joskus haluan takaisin uraputkeen. Harva palkkaa 47-vuotiasta tai vanhempaa naista varsinkinkaan media-alan töihin. Media-alalla nuoruus ja kauneus ovat valttia – usein jo olemassa olevalla julkisuudella kuten misseydellä tai YouTube-näkyvyydellä maustettuna

Yrittäjänä taas on vaikeaa päästä vanhemman viestintäkonsultin tai viestintäpäällikön tuloille. En välttämättä halua enää viestintäkonsultiksi tekemään samaa, mitä olen tehnyt jo lähes kaksikymmentä vuotta. Viestintäpäälliköksi en pääse, koska esimiestyöstä minulla ei ole kokemusta. Siihen asemaan olisi pitänyt edetä asiantuntijatehtävien kautta jossakin organisaatiossa.

Opintojen edetessä joudun vakavasti miettimään, riittävätkö minulle pienemmät tulot, mutta suurempi vapaus tehdä asioita, jotka aidosti kiinnostavat minua. Onneksi nyt on aikaa ajatella.

Hyvä elämä lähtee kohtuullisuudesta itseä ja muita kohtaan

Oppaita hyvään elämään on markkinoilla pilvin pimein. Kuuntelin viime viikonloppuna pihatöiden lomassa BookBeatista Päivi & Santeri Kanniston *Hyvän elämän opasta, johon he ovat keränneet elämäntaidon helmiä eri puolilta maailmaa. (Linkin kautta pääset testaamaan BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin, ja voit kuunnella ja lukea niin paljon kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana! Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.)

Minuun kolahti Päivi Kanniston kirjoitus epikurolaisuudesta hyvän elämän ohjenuorana. Epikurolaisuus oli hellenistisen filosofian koulukunta, jonka perusti muinaiskreikkalainen Epikuros (341 – 270 eaa). (Wikipedian artikkeliin epikurolaisuudesta pääset tästä linkistä).

Epikurolaisuuden mukaan ihmiselämän korkein hyvä on mielihyvä, mutta ei liioitellen kuten ainoastaan mielihyvän tavoittelemiseen tähtäävässä hedonismissa.

Epikurolaiset uskoivat myös oikeudenmukaisuuteen ja ihmisten väliseen sopimukseen siitä, etteivät he vahingoita toisiaan eivätkä muutkaan vahingoita heitä. Yhteisöllinen elämä lakeineen ja rangaistuksineen perustuu siihen, että se tarjoaa turvan vahingoitetuksi tulemiselta, jotta ihmiset ovat vapaita tavoittelemaan onnellisuutta.

Epikurolaisuus määrittelee ihmisen elämän suurimmaksi nautinnoksi kärsimyksen puuttumiseen ja yksinkertaisen elämän. Joskus tunnen ankaran flunssan, kivuliaan virtsatietulehduksen tai muun sairauden jälkeen valtavaa kiitollisuutta siitä, että en ole enää kipeä. Valitettavasti kiitollisuuden tunne ei kestä kovin pitkään! Siksiköhän vakavasti sairaat osaavat nauttia elämän pienistä asioista kuten kivuttomista päivistä?

Epikuroksen mukaan suurin nautinto, mielenrauha ja peloista vapautuminen saavutetaan tiedon, ystävyyden sekä hyveellisen ja kohtuullisen elämän kautta. Hän oli yksinkertaisten ja kohtuullisten nautintojen kannalla, koska liiallinen nautinnon tavoittelu, kuten mässäily, saattaa vähentää kokonaisnautintoa.

Ystävät ja hyvät keskustelut tekevät tutkimustenkin mukaan ihmiset onnelliseksi. Milloin tapasit ystäväsi tai soitit hänelle? (Kuva: Pixabay)

Niin totta. Harva tuntee olonsa hyväksi tuhdin aterian jälkeen tai krapulassa. Jos kaikki tyytyisivät kohtuuteen ruoan ja juoman suhteen, meillä ei olisi niin paljon ylipaino- ja alkoholiongelmia. Jos ihmiset tyytyisivät vähempään eivätkä haluaisi aina vain enemmän, maailmassa olisi vähemmän sotia ja epäoikeudenmukaisuutta ja enemmän onnellisuutta.

Nauti hetkestä ja pidä onnellisuuspäiväkirjaa

Epikurolaisuus keskittyy myös elämään hetkessä. Kuolemaa ei pelätä, koska se ei kuulu nykyhetkeen eikä ajatus siitä voi vaivata kuollessakaan, koska kuollut ei siitä mitään tiedä.

Nykypäivän elämäntaito-oppaatkin opettavat, että onnellisuutta on onni nykyhetkestä ja siitä, mitä ihmisellä jo on. Kiitollisuuspäiväkirja siis sopii yli kaksi tuhatta vuotta vanhaan epikurolaiseen käsitykseen hyvästä elämästä! Elämän peruspalikat olivat epikurolaisilla hallussa jo ennen Jeesusta.

Joskus on hyvä pysähtyä ja kyseenalaistaa, tarvitseeko perhe ison talon, jos se merkitsee vanhempien pitkiä päiviä vaativassa ja uuvuttavassa työssä, joka ei jätä perheelle aikaa. Ovatko merkkivaatteet ja -auto sen arvoisia, että ihmiset uhraavat aikansa niiden vuoksi työhön, josta eivät välttämättä edes pidä?

Jälleen kerran palaamme kysymyksiin valinnoista. Jos haaveenasi on hevostila maalla, olet valmis tekemään töitä sen eteen. Tiedät, että pitkät päivät töissä haaveesi eteen tuottavat lopulta kaipaamasi elämänmuutoksen.

Jokaisen pitäisi joskus sulkea silmänsä ja kuvitella oma unelmien elämä silmiensä edessä. Jos siihen kuuluu paljon materiaa ja pitkiä työpäivä, sekin on valinta ja arvo sinänsä. Jos taas yksilön hyvä elämä käsittää kiireetöntä elämää ystävien ja läheisten seurassa, pitää elämä järjestää siten, että se on mahdollista. Silloin joutuu todennäköisesti luopumaan jostakin.

Sanotaan, että mikään ei ole arvokkaampaa kuin aika. Johonkin turhaan tuhlattua aikaa ei saa takaisin. Mutta aikaa voi ostaa. Jos teet pitkää päivää mielekkäässä työssä, voi aikaa läheisille ja ystäville saada ostamalla esimerkiksi siivouspalvelua.

On myös tärkeää ymmärtää, että aikaa ei aina ole eikä aika odota. Sitten kun -ajattelu on vaarallista, koska emme voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Joskus aika loppuu, ennen kuin uskommekaan. Elämää pitäisi uskaltaa elää epikurolaisittain carpe diem eli tartu hetkeen -periaatteen mukaan ja tehdä asioita, joista saamme iloa ja energiaa.

Kun osaamme nauttia hetkestä, voi arjestakin tulla juhlaa. Kuuluuko elämääsi jotakin, mitä et haluaisi vaihtaa pois?

Kun osaamme nauttia hetkestä, voi arjestakin tulla juhlaa. Klikkaa ja Twiittaa
Minä lataan akkujani metsässä, joka rauhoittaa sielun ja mielen. Missä sinä olet onnellinen?

Järjestä lisää aikaa asioille, joita rakastat

Minä rakastan illanvirkkuna ja aamuntorkkuna yrittäjänä sitä, että voin nukkua halutessani pitkään ja katsoa rauhassa Sydämen asialla -ohjelman keskellä aamupäivää. Ei minua haittaa työskennellä myöhään illalla tai jopa yöllä. On myös mukavaa käydä aurinkoisella ilmalla lenkillä keskellä päivää, jos ajatus ei kulje. Harvassa palkkatyössä voisin työskennellä näin vapaasti.

Talousasiantuntijat ja poliitikot tuomitsevat jyrkästi downshifaamisen, missä on myös kysymys elämän kohtuullistamisesta. Suomella ei ole kuulemma varaa siihen, että kansalaiset tekevät töitä vain sen verran kuin tarvitsevat välttämättömään ja käyttävät aikansa työn sijasta ihmissuhteiden ja oman onnellisuuden hoitamiseen.

Kansantaloudellisesti olisi katastrofi, jos ihmiset lopettaisivat tuhlaamisen turhuuteen. Meidät on opetettu pienestä pitäen haluamaan sitä, mitä muillakin on.

Media ympärillämme suoltaa jatkuvalla syötöllä silmillemme ja korvillemme kehotuksia ostaa uusia vaatteita, paremman auton, hienomman kodin design-kalusteineen, eksoottisia lomia ulkomailla ja vaikka mitä turhia härpäkkeitä ja palveluja, joiden avulla olisimme onnellisempia ja parempia ihmisiä.

 

Mikä teki sinut onnelliseksi tänään?

Listasin ylös asiat, jotka tekivät minut onnelliseksi tänään:

  • Se, että sain nukkua pitkään ja herätä ilman kiirettä
  • Kahvikupillinen lempisarjani ääressä ennen töiden aloittamista
  • Kiinnostava haastattelu työstämääni artikkelia varten omassa kotitoimistossa
  • Sulkapallomatsi mieheni kanssa pihalla, osa siitä lämpimässä tihkusateessa
  • Lempparijäätelöni eli Kinder-puikko illallisen jälkeen.
Kissan katsominen alentaa tutkimusten mukaan verenpainetta. Kuvassa Söpö unten mailla.

Mikään näistä asioista ei maksanut mitään.

Nyt kun kirjoitan tätä blogia, kello on 22.30 ja kissat kuorsaavat vieressä sohvalla (kyllä, kissatkin kuorsaavat!). Mies katsoo televisiota. Mietin, mikä tekisi minut vielä tätä hetkeäkin onnellisemmaksi. No, ehkä vielä yksi jäätelö, mutta siihen en enää sorru. Söin jo yhden päivällisen jälkeen.

Yritän muistuttaa itseäni joka päivä kohtuudesta. Että joka päivä saa syödä pienen jäätelön, mutta kahden eteen pitää tehdä jo töitä. Kolmas on jo mässäilyä, mistä tulee huono omatunto. Kohtuudessa eläminen on kaltaiselleni nautiskelijalle yllättävän vaikeaa.

Jos sinusta tuntuu, että haluat enemmänkin kuin hyvää elämää – muuttaa elämäsi suuntaa, lue blogini kateuden muuttamisesta voimavaraksi: https://www.eilalokka.fi/elamanmuutos/haluatko-elaa-unelmaelamaasi-kaanna-kateus-voimavaraksi/.

Jos haluat lukea lisää vinkkejä siihen, miten saat lisää iloa elämääsi, piipahda Hidasta elämää -blogiin Suvi Bowellanin mainioon artikkeliin Kun olet vielä elossa: https://hidastaelamaa.fi/2019/02/ela-kun-olet-viela-elossa/#892724e5

Ihanan aurinkoista viikkoa!

Lue myös nämä:

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka olen?

Olen Eila Lokka, 47-vuotias viestintäalan yrittäjä, televisiodokumenttialan opiskelija, maalausyrittäjän vaimo ja kahden murkkuikäisen tytön varamamma, joka etsii omaa polkuaan kohti unelmaelämää.

Minulle se tarkoittaa matkailua, paikkariippumatonta (digi)yrittäjyyttä, itsenäistä sisällöntuotantotyötä sekä käsikirjoittamista. Itseni näköistä elämää.

Blogissani kirjoitan matkastani kohti unelmaelämääni ja unelmamatkoistani samalla kun annan matkavinkkejä. Luen myös paljon elämäntaito-oppaita, testaan niiden toimivuutta arkielämässä ja jaan lukijoilleni toimivimpia niistä saatuja ja omia vinkkejä. Lue lisää

Pin It on Pinterest

Sivustomme käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön sekä tietosuojakäytäntömme. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close