Herculaneum – laavaan hukkunut antiikin kaupunki

mennessä | tammi 17, 2021 | Matkailu | 6 Kommentit

Päiväretkellä Herculaneumissa

Antiikin ajan kaupungin tunnelmiin pääsee muuallakin kuin turistien kansoittamassa Pompejissa. Herculaneum on hyvin säilynyt muinainen kaupunki. Se on tunnelmaltaan rauhallisempi ja muutenkin kokonsa puolesta helpommin hallittavissa kuin tunnetumpi naapurinsa. Herculaneumiin pääsee Roomasta parissa tunnissa junalla, Sorrentosta puolessa tunnissa.

Napolinlahtea peittävät tummat pilvet luovat uhkaavan ilmapiirin syvässä kaivannossa sijaitsevan muinaisen Herculaneumin kaupungin ylle. Sää on ukkosta enteilevän liikkumaton. Turistit laskeutuvat leveää betonista jalankulkuväylää pitkin kaivantoon ja katoavat kaupungin uumeniin.

Pompejin aikalaiskaupunki Herculaneum peittyi 12 – 25 metriä paksun laava- ja mutakerroksen alle 24.8.79.

Vesuviuksen purkautuminen elokuun 24. päivänä vuonna 79 tuhosi Pompejin lisäksi vähemmän tunnetut, mutta yhtä mielenkiintoiset Herculaneumin ja Stabiaen kaupungit. Puolipäiväretkellä ehtii nähdä hyvin upean Herculaneumin ja sen vierailijakeskuksen.

Herculaneum vs. Pompeji

Herculaneum ei hautautunut tuhkaan ja hohkakiveen kuten Pompeji, vaan laavan, veden ja maa-aineksen muodostamaan mutavelliin. Se säilytti orgaaniset materiaalit kuten papyruksen, kankaan, puun ja elintarvikkeet lähes sellaisenaan. Siksi Herculaneum onkin paikoitellen paremmin säilynyt kuin suurempi naapurinsa.

Hitaasti vyöryvä muta rikkoi taloja ja esineitä, mutta antoi Herculaneumin asukkaille aikaa paeta tuhoutuvasta kaupungista. Kaunis ja vilkas satamakaupunki jähmettyi lähes kaksikymmentä metriä paksun kivikkoisen mudan alle. Muta kovettui ajan myötä tuffikiveksi, joka säilöi muinaisen elämän jäänteet lähes sellaisinaan melkein kahdeksi tuhanneksi vuodeksi.

Pompeji ja Herculaneum ovat muutenkin kuin kokonsa ja tuhoutumistapansa vuoksi erilaisia. Herculaneum on lähempänä Napolia (roomalainen Neapolis) ja toimi sen esikaupunkina. Kaupunki oli siten kulttuurisesti ja poliittisesti Pompejia epäitsenäisempi. Tämä näkyy mm. rakennusten seiniin kirjoitetun poliittisen vaalimainonnan vähäisenä määränä. Herculaneumin taloudellinen elämä ei myöskään nojautunut maatalouteen ja kauppaan kuten Pompejissa.

Ryöstökaivauksien kohteesta arkeologien aarreaitaksi

Herculaneum sijaitsi kaksi tuhatta vuotta sitten meren rannalla. Vuonna 89 eKr. Herculaneum joutui Pompejin tavoin samnilaisilta roomalaisvallan alle. Merenrannikkoa myötäilevälle kalliolle aivan rantaviivan tuntumaan rakennetusta Herculaneumista tuli kauniin sijaintinsa ja monipuolisen kulttuurielämänsä ansiosta monien Rooman patriisiperheiden lomakohde. Monista taloista oli upea merinäköala, mitä on nyt kaivannossa sijaitsevassa kaupungissa vaikeaa uskoa.

Herculaneumin talojen yli 2000 vuotta vanhat seinämaalaukset edustavat niin kutsuttua neljättä tyyliä. Ne ovat voimakkaasti tyyliteltyjä hentoine arkkitehtonisine kehyksineen ja niiden sisällä olevine kuvineen.

Herculaneum löydettiin ennen Pompejia vuonna 1709, kun paikallinen talonpoika kaivoi maata kaivoa varten ja löysi muinaisia marmorilevyjä. Alussa kaivaukset olivat lähinnä ryöstökaivauksia, joissa maanomistajat, muun muassa Napolin kuningas Kaarle III Bourbon, kaivoivat esineitä ainoastaan itselleen ja myytäviksi. Jotkut pronssipatsaat jopa sulatettiin ja käytettiin uudelleen. Löytöjä alettiin dokumentoida vasta kymmeniä vuosia kaivausten aloittamisen jälkeen.

Tunneleita kaivettiin sattumanvaraisesti ja toisinaan kovan tuffikiven läpi pääsemiseksi käytettiin dynamiittia. Patsaita ja taidetta himoitsevat kaivajat eivät piitanneet rakennuksista tai muista jokapäiväisestä elämästä kertovista jäänteistä, ja niitä tuhottiin siekailematta aarteiden etsinnässä.

Neptunuksen ja Amfitriten mosaiikki samannimisestä talosta.

Nykyään kaivauksia hidastaa kovan maakerroksen lisäksi se, että suuri osa Herculaneumia sijaitsee nykyaikaisen Resinan kaupungin alla. Kymmenet antiikinaikaiset julkiset rakennukset, temppelit ja hautausmaat sekä kokonaiset asuinalueet pysyvät jälkipolvilta piilossa arkisen aherruksen alla. Antiikin ajan Herculanemista on kaivettu esiin vain noin viisi hehtaaria, mikä on viidesosa sen pinta-alasta.

Herculaneum vie antiikin ajan tunnelmiin

Herculaneumin kadut ja talot ovat paremmin säilyneitä kuin Pompejissa, joskaan niitä ei ole tutkittu yhtä hyvin. Välillä taloissa tuntuu kuin astuisi aavetaloon, josta asukkaat ovat poistuneet vain joitakin kymmeniä vuosia sitten. Tunnelma on välillä todella erikoinen.

House of Samnites Herculaneum
Joissakin taloissa on vaikeaa uskoa, että rakennus on ollut tyhjillään lähes 2000 vuotta.

Monet Herculaneumin talot ovat pienempiä kuin Pompejissa. Niissä ei ole yhtä paljon useita atriumeja eli keskushalleja ja pylväskäytävien reunustamia puutarhoja eli peristyylejä. Toisaalta lattiamosaiikit ja seinämaalaukset ovat paremmin säilyneet kuin Pompejissa. Herculaneumissa oli myös korkeampia taloja kuin vauraassa Pompejissa, joka oli tunnettu huviloistaan.

Herculaneumissa, kuten Pompejissakin, on säännöllinen asemakaava toisiaan risteävine pääkatuineen. Elävällä mielikuvituksella varustettu kävijä näkee sielunsa silmillä, miltä kadut näyttivät ennen Vesuviuksen purkausta vuonna 79. Puotien pitäjät huutelivat tarjouksiaan, aasit ja kantajat toivat ja veivät tavaroita, ihmiset puikkelehtivat kauppoihin, kapakoihin ja kaksikerroksisten talojen portaikkoihin.

Nykypäivän kävijän on kuitenkaan vaikeaa kuvitella katujen törkyistä tilaa – tutkimusten mukaan Herculaneumissa oli vain yhdellä etelästä pohjoiseen kulkevalla kadulla talojen likavesiä poistava viemäröinti! Muilla kaduilla likavesi johdatettiin katujen avoviemäreiden kautta mereen.

Hyvin säilyneitä puurakenteita

Augustuksen aikana ajanlasku alussa Herculaneumin kadut olivat Pompejin katuja kapeampia, mutta talojen ylemmät kerrokset ovat Pompejia paremmin säilyneitä. Monet talot olivat tuhoutuessaan uusia, juuri ennen Vesuviuksen purkausta rakennettuja. Monissa taloissa onkin upeita puisia rakenteita kuten liukuovia ja kaiteita.

House of the Samnites 2 Herculaneum

Osa Herculaneumin taloista oli rakennettu uudella, perinteisiä rakennustekniikoita keveämmällä ja halvemmalla tekniikalla, josta käytetään nimeä opus craticium. Antiikin kirjallisuudessa on mainintoja, että tällä tekniikalla rakennetut talot olivat niin heikkoja, että murtovaras pääsi sisälle taloon seinän rikkomalla. Lisäksi puurakenteiset talot olivat kivirakenteisia alttiimpia tulipaloille.

Uudella rakennustekniikalla rakennetun niin kutsutun ”Craticiumin talon” toinen kerros ja parveke.

Puuta on säilynyt muuallakin kuin talojen rakenteissa; taloissa on puisia parvekkeita, ovia, ikkunankarmeja ja miehenkorkuisia puisia väliseiniä. Napolin kansallismuseossa on esillä hyvin säilyneitä huonekaluja ja muuta Herculaneumista löydettyä esineistöä.

Samaan taloon johtavista useista sisäänkäynneistä voi päätellä, että joissakin taloissa asui useita perheitä. Talot ovat runsaasti ja kalliisti koristeltuja, ja seinämaalausten ja mosaiikkien värit ovat todella reheviä. Esiin kaivettujen rikkauksien ja kauniiden talojen perusteella kaupungissa vallitsi varsin hienostunut elämäntyyli.

Museon Herculaneumista löydetyt suurimmat aarteet eli yli 1700 papyruskääröä ja 58 pronssi- ja 21 marmoripatsasta, ovat peräisin Herculaneumin ulkopuolella sijaitsevasta Papyrusten Huvilasta (Villa dei Papiri).

Käytännön vinkkejä:

Herculaneum

  • Herculaneumiin pääsee Sorrentosta ja Napolista Circumvesuviana – junalla (pysäkki Hercolano Scavi), meno-paluu taisi olla n.8€. Juna-aikataulut voit käydä katsomassa täältä. Poistuessasi asemalta etsi pieni liikenneympyrä ja jatka siitä suoraan puolisen kilometriä, kunnes pääset Herculaneumin portille.
  • Käy Herculaneumissa ennen Pompeijia ja osta 5 sites-yhteislippu Herculaneumiin, Pompeijiin ym. alueen kaivauksiin, jolloin sinun ei tarvitse jonottaa Pompeijissa!
  • Varaa aikaa 2-3 tuntia ja ota mukaan vettä ja hyvät kengät.

Lisätietoa:

Stefane Guintoli: The Golden Book of Pompeii, Herculaneum, Mt. Vesuvius (Bonechi 1994) Toim. Paavo Castren: Pompeji, Venuksen kaupunki. Näyttelykirja. (Ulkimaisen taiteen museon julkaisuja 1998)
http://www.roman-empire.net/articles/article-011.html
http://www.pompeiisites.org/database/pompei/pompei.nsf/index.html, http://www.byu.edu/news/releases/archive01/Mar/Herculaneum/photos.html

Piipahda Herculaneumissa YouTuben välityksellä:

  • Herculaneum Ruins: Better than Pompeii? Noin 11 minuuttia, amerikkalaiset kuvaajat, jotka selostavat näkemäänsä. Pääkohteet myös tekstinä videolla.
Jatkaaksesi sivustomme käyttöä sinun tulee hyväksyä tietosuojakäytäntömme.
  • Herculaneum, Italy Walking Tour in 4K, kesto 1 h, 21 min. Ei selostusta.
Jatkaaksesi sivustomme käyttöä sinun tulee hyväksyä tietosuojakäytäntömme.

PS. Jos haluat käydä nojatuolimatkalla YouTuben kautta Pompejissa, luen vinkkini tästä linkistä!

Lue myös nämä:

6 Kommentit

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Erinomaisesti kirjoitettu juttu!

    Pompeiji on kiinnostanut itseäni pidemmän aikaa, mutta Herculaneumista en ollut edes kuullut. Tämän jutun jälkeen taisi käydä niin, että menee omalla listalla Pompeijin edelle kiinnostavuudessa. Ja erinomainen muuten tuo vinkki, että Herculaneumista voii ostaa yhteislipun.

    Vastaa
    • Eila

      Kiitos, Mikko! Kannattaa käydä molemmissa, joskin Herculaneumissa ensin😊. Pompejiiin mener enemmän aikaa ja sen jäljeen on sija puhki ja haluaa altaalle elpymään. Suosittelen myös Poppean huvilaa Oplontiksessa.

      Vastaa
  2. Tanja / Please Be Seated for Takeoff

    Kiitos jutusta! Juurikin Herculaneumiin suunnittelimme matkaa viime keväänä. Tämä vahvistaa käsitystäni, että sinne on päästävä kun Napoliin suuntaamme.
    Jospa me päästäisiin tekemään se työreissu yhdessä, niin voisin yhdistää siihen myös tuolla käynnin! Tietysti myös Pompeiji on nähtävä ja Etnalle kiivettävä.

    Vastaa
  3. Anna | Tämä matka -blogi

    Tämä on ollut harkinnassa monta kerta. Kuitenkin aina Pompeiji on sitten voittanut. Mutta ehdottomasti pitää tuollakin käydä. Niin mielenkiintoisia paikkoja.

    Vastaa
  4. Katja / Lähtöselvitetty

    Onpa mielenkiintoinen paikka! Minä olen haaveillut vierailusta Pompejiin jo pitkään, mutta nyt itse asiassa Herculaneum alkoi kiinnostaa enemmän.

    Vastaa
  5. Eila Lokka

    Hei Katja ja Anna,

    mielestäni kannattaa käydä sekä Pompejissa että Herculaneumissa. Jos on intoa ja lähtee aamulla heti liikkeelle, ne ehtii nähdä molemmat yhdessä päivässä. Se on kyllä rankka nakki ja vaatii hyvät kengät sekä paljon vettä sekä kunnon lounas väliin. Jos haluat olla yötä ja jakaa kohteet kahdelle päivälle, Sorrentosta löytyy majoitusta moneen makuun. Pompejista kävelymatkan päässä oli joskus Villa dei Misteri -niminen peruhotelli, jossa oli kiva uima-allas. 🙂 Jos olet huudeilla kaksi päivää, kannattaa Herculaneumin kanssa samaan reissuun yhdistää Poppean villa Oplontiksessa. Se on siis jättimäinen huvila Herculaneumin lähellä parin paikallisjunapysäkin päässä.

    Vastaa

Trackbacks/Pingbacks-linkit

  1. Ostia Antica – Rooman joensuu | Please Be Seated for Takeoff - Antica ei ole yhtä hyvin säilynyt kuin tuhkaan, laavaan ja mutaan peittyneet Pompeiji ja Herculaneum, mutta raunioita riittää kouluttavaksi.

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuka olen?

Olen Eila Lokka, 47-vuotias viestintäalan yrittäjä, televisiodokumenttialan opiskelija, maalausyrittäjän vaimo ja kahden murkkuikäisen tytön varamamma, joka etsii omaa polkuaan kohti unelmaelämää.

Minulle se tarkoittaa matkailua, paikkariippumatonta (digi)yrittäjyyttä, itsenäistä sisällöntuotantotyötä sekä käsikirjoittamista. Itseni näköistä elämää.

Blogissani kirjoitan matkastani kohti unelmaelämääni ja unelmamatkoistani samalla kun annan matkavinkkejä. Luen myös paljon elämäntaito-oppaita, testaan niiden toimivuutta arkielämässä ja jaan lukijoilleni toimivimpia niistä saatuja ja omia vinkkejä. Lue lisää

Pin It on Pinterest

Sivustomme käyttää evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön sekä tietosuojakäytäntömme. Lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close